Opas metsäveroilmoituksen tekemiseen

Jorma Anttoora

Jorma Anttoora

6. joulukuuta 2025

Opas metsäveroilmoituksen tekemiseen

Kaivatko sinäkin joka maaliskuu esiin tutun kansion, jossa on viime vuoden puukauppatodistukset ja kuitit metsänhoitotöistä? Nostat keittiön pöydälle paperiset veroilmoituslomakkeet sekä laskimen ja lähdet täyttämään metsäveroilmoitusta kynällä ja paperilla.

Metsäveroilmoitus on jokaiselle metsänomistajalle tuttu rutiini joka toistuu vuodesta toiseen. Me tiedämme kokemuksesta, että rutiinista huolimatta metsäveroilmoituksen täyttäminen voi olla työläs ja jopa epävarmuutta aiheuttava kokemus. Hyvä uutinen kuitenkin on, että metsäveroilmoituksen tekeminen ei tarvitse olla näin monimutkaista. Sen voi tehdä tutulla, turvallisella tavalla – mutta ilman laskimen näpyttelyä ja kaavojen etsimistä. Nykyään on olemassa apuvälineitä, jotka tekevät laskennan automaattisesti, mutta ohjat pysyvät omissa käsissä.

Tässä oppaassa käydään läpi kymmenen tärkeintä asiaa metsäveroilmoituksesta – ja miten metsäveroilmoituksen tekeminen on mahdollisimman vaivatonta ja suoraviivaista.

1. Tee metsäveroilmoitus verkossa – se on helpompaa kuin luulet

Kaikista helpoin tapa hoitaa metsäveroilmoitus on käyttää Metteä – sovellusta, joka on suunniteltu nimenomaan metsänomistajille. Voit unohtaa sekavat paperilomakkeet ja monimutkaiset laskukaavat. Mettessä täytät tiedot selkeillä sivuilla, ja sovellus laskee automaattisesti kaikki veroilmoitukseen tarvittavat luvut. Se toimii sekä tietokoneella että puhelimella, ja voit palata täydentämään tietoja milloin tahansa. Mette maksaa vain 44,20 € vuodessa, ja voit kokeilla sitä ilmaiseksi kaksi viikkoa – maksutietoja ei tarvita.

Vaihtoehtoisesti voit tehdä ilmoituksen kynällä ja paperilla taikka taulukkolaskenta-ohjelmalla.

2. Ilmoita kaikki puun myyntitulot oikein

Merkitse kaikki verovuoden aikana saamasi puukauppatulot. Tärkeää on ymmärtää, että ilmoitat myynnin aina sen vuoden tulona, jona olet saanut maksun – vaikka hakkuu olisi tehty eri vuonna.

Pystykaupassa puun myyntitulo on kokonaan metsätalouden pääomatuloa. Ilmoitat koko kauppahinnan, joka sisältää vain puutavaran kantoraha-arvon.

Hankintakaupassa tilanne riippuu siitä, kuka hoitaa hakkuun ja kuljetuksen:

Kerää kaikki puunostajien lähettämät verotodistukset ja tarkista, että summat täsmäävät. Jos sinulla on useita puukauppoja eri ostajilta, Mette auttaa pitämään niistä kirjaa selkeästi yhdessä paikassa.

Jos olet arvonlisäverovelvollinen, ilmoita myyntitulo ilman arvonlisäveron osuutta. Jos et ole arvonlisäverovelvollinen, ilmoita koko kauppahinta.

3. Vähennä puun myyntituloista hankintamenot

Jos olet myynyt puuta hankintakauppana, voit vähentää hankintamenot verotuksessa. Jos ulkopuolinen henkilö tai urakoitsija hoitaa hakkuun ja kuljetuksen, voit vähentää heille maksetut korvaukset todellisina menoina metsätalouden pääomatuloon kohdistuvina tulonhankkimismenoina

Jos teet hakkuu- ja kuljetustyön (hankintatyön) itse, työsi arvo vähennetään puun myyntitulosta. Hankintatyön arvo on verovapaata 125 m³:n puumäärään asti vuodessa, ja sen ylittävä osa verotetaan ansiotulona

Vaihtoehtoisesti voit käyttää todellisia hankintamenoja, jos ne ovat suuremmat kuin käyttöprosentti ja pystyt ne selvittämään. Jos olet perinyt tai saanut metsän lahjana, voit käyttää lahjoittajan tai perittävän aikoinaan maksamaa hankintahintaa.

Mette laskee nämä vähennykset automaattisesti oikein, kun kerrot kauppatyypistä ja työjärjestelyistä.

4. Kirjaa kaikki metsänhoitomenot – jokainen euro merkitsee

Voit vähentää kaikki metsätalouden tulonhankintaan liittyvät kustannukset: taimikonhoidon, lannoituksen, ojituksen, metsäteiden kunnossapidon, metsäsuunnittelun ja metsänhoitoyhdistyksen jäsenmaksun. Myös metsävakuutukset, työvälineet ja ammattikirjallisuus ovat vähennyskelpoisia. Jopa Metten voit vähentää verotuksessa!

Tärkeää on muistaa, että voit vähentää menot, vaikka et olisi saanut samana vuonna myyntituloja. Jos menoja kertyy enemmän kuin tuloja, syntyy tappiota, jonka verottaja vähentää muista pääomatuloistasi. Jokainen euro kannattaa siis kirjata ylös.

5. Hyödynnä metsävähennys – se on merkittävin verohyöty

Jos olet ostanut metsää, sinulla on oikeus metsävähennykseen, joka on 60 % kauppahinnasta. Toisin sanoen, kun myyt puuta, et maksa veroja koko myyntitulosta, vaan saat hyödynnettyä osan metsäsi hankintamenosta vähennyksenä – se voi tarkoittaa merkittäviä säästöjä pitkällä aikavälillä.

Huomaa, että verottaja ei tee metsävähennystä automaattisesti. Sinun on muistettava vaatia sitä. Metsävähennys pienentää suoraan verotettavaa pääomatuloa ja voi säästää sinulle tuhansia euroja vuosien mittaan. Mette muistuttaa sinua käyttämättömästä metsävähennyspohjasta ja laskee, paljonko voit vähentää.

6. Harkitse menovarauksen käyttöä – tasaa tuloja tulevaisuuteen

Menovarauksella voit siirtää enintään 15 % puun myyntituloista verotettavaksi seuraaville verovuosille. Tämä kannnattaa ottaa aina huomioon, kun mahdollista.

Menovaraus on käytettävä alueesta riippuen neljän tai kuuden vuoden aikana, ja se auttaa tasaamaan verorasitusta silloin, kun tulot ja menot jakautuvat eri vuosille. Mette laskee sinulle, kuinka paljon voit varata ja milloin varaus on käytettävä.

7. Älä unohda arvonlisäverotusta – saat rahaa takaisin

Jos olet arvonlisäverovelvollinen metsänomistaja, sinun on tehtävä myös arvonlisäveroilmoitus. Vuosimenettelyssä olevat tekevät ilmoituksen kerran vuodessa helmikuun loppuun mennessä. Mette auttaa sinua tekemään myös alv-ilmoituksen oikein ja muistuttaa määräajoista.

8. Hyödynnä automaattiset vähennykset

Metsätalouden pääomatuloihin kohdistuu automaattisesti viiden prosentin yrittäjävähennys. Verottaja laskee tämän puolestasi, kun olet jättänyt metsäveroilmoituksen, eli sinun ei tarvitse tehdä mitään.

Lisäksi jos olet saanut metsää lahjana vuodesta 2017 alkaen, sinulla voi olla oikeus metsälahjavähennykseen. Tämä vähennys vaaditaan henkilökohtaisella veroilmoituksella. Tarkista verotuspäätöksestäsi, että kaikki vähennykset on tehty oikein.

9. Pidä huolellista kirjanpitoa, se säästää aikaa ja hermoja

Hyvä kirjanpito on metsäverotuksen perusta. Säilytä kaikki kuitit, laskut ja sopimukset järjestyksessä vähintään kuusi vuotta. Voit tallentaa tositteet myös sähköisesti valokuvaamalla ne. Helpoiten pidät kuitit tallella ottamalla niistä puhelimella kuvan ja tallentamalla Metteen. Mettessä myös pidät kaikki metsätalouteen liittyvät muistiinpanot yhdessä paikassa.

Kirjaa matkakustannuksista ylös päivämäärä, matkan tarkoitus, reitti ja kilometrit. Mettessä on oma ajopäiväkirjasivu, joka tekee matkakulujen kirjaamisesta helppoa. Sitä on myös helppo käyttää puhelimella, eli voit kirjata matkakulut ylös jopa tien päällä. Kun täytät tiedot Metteen vuoden mittaan sitä mukaa kun tapahtumia syntyy, veroilmoituksen tekeminen keväällä on vain muutaman klikkauksen päässä.

10. Saat apua aina tarvittaessa – et ole yksin

Jos metsäveroilmoituksen tekeminen tuntuu edelleen hankalalta, älä huoli – saat apua. Mette tarjoaa ilmaisen asiakastuen sähköpostitse ja puhelimitse. Meillä on yli 20 vuoden kokemus metsänomistajien auttamisesta.

Jos haluat, että ammattilainen hoitaa veroilmoituksesi kokonaan puolestasi, Mette tarjoaa myös täyden veroilmoituspalvelun. Sinä vain toimitat tositteesi, ja me hoidamme loput. Näin voit olla varma, että kaikki on tehty oikein ja saat kaikki sinulle kuuluvat vähennykset.

Ota yhteyttä: Kysy lisää veroilmoituspalvelusta

Valmis aloittamaan?

Kokeile Metteä ilmaiseksi kaksi viikkoa – ei maksutietoja, ei sitoutumista. Tuhannet metsänomistajat ovat jo hoitaneet veroilmoituksensa Mettellä. Liity joukkoon ja tee metsäverotuksesta helppoa.

Aloita ilmainen kokeilu →